Geokätköily vie mukanaan ja saa innostumaan luonnosta

Geokätköilystä voi saada uutta innostusta luonnossa liikkumiseen ja mukavan harrastuksen koko perheelle. Kyseessä on nykyaikainen versio aarteenetsinnästä, sillä geokätköilyn ideana on etsiä maastoon piilotettuja rasioita ja tämä on yllättävän koukuttavaa puuhaa iästä riippumatta. Apuna käytetään satelliittipaikannusta ja kätköissä on runsaasti eri vaikeusasteita. Geokätköilyä harrastetaan maailmanlaajuisesti ja harrastajakunta on tiivistä.  

Geokätköily vie mukanaan ja saa innostumaan luonnosta

Alkuun pääsee pelkän älypuhelimen avulla

Geokätköilyn aloittamiseksi et tarvitse kuin älypuhelimen ja ulkoiluun sopivat vaatteet. Joitakin kätköjä voi joutua tavoittelemaan kiipeämällä tai ryömimällä, joten parhaita farkkuja ei kannata päälleen pukea. Puhelimeen ladataan geokätköilyä varten sovellus, jossa karttaan on merkitty kätköt. Sovellusta käytetään oman nimimerkin kautta ja jokainen voi etsimisen lisäksi myös piilottaa kätköjä. Jokainen geokätkö onkin jonkun toisen harrastajan sijoittama. Geokätköilyn aloittamiseksi harrastajan täytyy rekisteröityä joko kansainvälisessä www.geocaching.com -sivustolle tai sen suomenkieliselle vastineelle. Rekisteröityminen on ilmaista. Toki kohteita voi etsiä myös pelkän kartan avulla, jos koordinaatit ovat tiedossa. Jokaisen kätkön kohdalle on sovelluksessa merkitty yleensä myös lisävihjeitä, esimerkiksi tietoa siitä minkälainen rasia on kyseessä. Kätköt voivat löytyä yhtä hyvin filmipurkista, pakasterasiasta kuin maitopurkistakin. Harrastukseen vihkiytymättömältä kätköt jäävät yleensä huomaamatta, sillä ne on tapana piilottaa kiven taakse, puunkoloon tai vaikka sillan rakenteisiin.

Alkuun pääsee pelkän älypuhelimen avulla

Etsittävää riittää vuoden jokaiselle päivälle

Kätköt eivät lopu aktiiviselta harrastajaltakaan ihan heti kesken. Pelkästään Suomesta löytyy jo yli 50 000 aktiivista geokätköä ja maailmalla niitä on yli kolme miljoonaa. Geokätköt on jaoteltu vaikeustason mukaan ja maaston vaikeustaso pisteytetään välillä 1-5. Ykköstason kätköt ovat periaatteessa kaikkien saavutettavissa ja niiden luokse pitäisi pystyä kulkemaan myös pyörätuolilla. Vitostason kätköjen löytämiseksi tarvitaan yleensä jo apuvälineitä, kuten vene tai kiipeilyvälineet. Haastavampia kätköjä etsiessä kannattaa olla kuitenkin varovainen ja napata vaikka kaveri mukaan, joka voi tarvittaessa varmistaa turvallisuutta toisen kiipeillessä tai möyriessä.

Etsittävää riittää vuoden jokaiselle päivälle

Ensimmäinen kätkö voi löytyä vaikka omalta takapihalta

Geokätköjä löytyy paljon kaupunkialueelta, joten aloittamaan pääsee luultavasti aivan läheltä omaa kotia. Kätköjä on paljon myös pienemmillä paikkakunnilla. Käytännössä kätköt ovat purkkeja tai rasioita, joiden sisältä löytyy paperinen lokikirja ja kynä. Paperiin merkitään päivämäärä ja oma nimimerkki ja tämän jälkeen kätkön löytämisestä tehdään merkintä myös puhelimen sovellukseen. Samalla voi halutessaan jättää kätköä koskevan kommentin, esimerkiksi kehua hyvää piilopaikkaa tai kiittää kätkön asettajaa. Kätkön paikkaa ei saa tietenkään paljastaa, jotta löytämisen ilo säilyisi seuraavillekin. Kätköjä etsiessä nälkä kasvaa syödessä. Vähitellen tekee mieli siirtyä aina vain haastavampiin kohteisiin. Samalla tulee nähtyä uusia paikkoja ja parasta onkin, että kätköt ovat usein todella upeissa ulkoilumaastoissa. Toisinaan kätköihin on lisätty myös pieniä esineitä, jotka on tarkoitettu vaihdettaviksi. Voit siis ottaa esineen muistoksi, mutta mielellään jätä jotain tilalle.

Uutta intoa liikkumiseen ja retkeilyyn

Geokätköilyn hyvä puoli on, että se saa liikkumaan maastossa aivan eri tavalla. Liikunnan määrä kasvaa huomaamatta ja metsään tekee mieli lähteä hieman huonommallakin säällä. Geokätköilyyn liittyy myös erilaisia haasteita, joita voi halutessaan suorittaa. Osa harrastajista lähti mukaan esimerkiksi 500 päivän haasteeseen, jossa sitoudutaan etsimään yksi geokätkö joka päivä. Osa harrastajista kilpailee myös siitä, kuka ehtii jollekin uudelle kätkölle ensimmäisenä tai kuka on löytänyt eniten kätköjä. Harrastukseen ei kuitenkaan suoraan kuulu kilpailullisuus, vaan jokainen voi etsiä kätköjä omaan tahtiinsa ja nauttia puhtaasti löytämisen ilosta.Kätköjen piilottaminen ja etsiminen kuuluu Suomessa jokamiehenoikeuksiin, mutta toki ympäristö täytyy ottaa tässäkin huomioon. Mikäli kätkön haluaa tehdä luonnonsuojelualueelle, tulee siitä ilmoittaa aina erikseen Metsähallituksen luontopalvelulle. Hyviin tapoihin kuuluu myös huolehtia siitä, että kätkö jää hyvin peitetyksi ja täsmälleen samaan paikkaan kuin mistä se löydettiinkin. Muuten harrastukseen ei juuri liity sääntöjä, joten etsimään voi suunnata vaikka saman tien.

Uutta intoa liikkumiseen ja retkeilyyn

 

 

Comments are closed.