Opi suunnittelemaan matkasi

Suunnitelmana lähteä matkalle, mutta reissusuunnitelma kuitenkin vielä puuttuu. Reissusuunnitelma onki kaikkein oleellisin osa mitä tahansa matkaa, oli kyseessä ihan vain lomamatka tai vaikkapa työmatka, niin tarvitaan jokaiseen matkaan aina suunnitelma. Työmatkasta usein kuitenkaan tarvitsee huolehtia itse, nimittäin usein työmatkan suunnittelun hoitaa yritys. Omalla lomamatkalla kuitenkin suunnittelijana toimii pelkästään sinä itse. Suunnitelma onkin tärkeä tehdä, jotta kyseisestä matkasta saisi kaikki parhaat puolet irti. Mitään minuuttiaikataulua ei kuitenkaan lomalle tarvitse suunnitelma, ellei itse halua. Usein ihan vain pieni suunnitelma paikoista, joissa haluaa käydä riittää. Tällöin pääsee jo alkuun, eikä unohda vierailla kohteen upeimmissa paikoissa. Matkasuunnitelman teko kuitenkin riippuu täysin siitä, että minkälaiselle matkalle on lähdössä. Esimerkiksi kiertomatkat tarvitsevat huomattavasti enemmän suunnittelua, kuin rantalomat. Loman suunnittelu saattaa kuitenkin välillä tuntua hyvinkin mahdottomalta, nimittäin on osattava ottaa huomioon todella paljon erilaisia asioita. Tässä artikkelissa annammekin hieman vinkkejä loman suunnitteluun.

Muista huomioida ainakin nämä asiat matkalle lähtiessä

Matkalle lähteminen on aina yhtä jännittävää ja sen suunnitteleminen vieläkin jännittävämpää. Tämän takia suunnittelussa usein saattaa unohtaa muutamia tärkeitäkin asioita ja välillä jopa haastavalta näin kotisohvalta käsin. Matkan suunnittelu saattaa olla hyvinkin haastavaa kotisohvalta ilman kohteen näkemistä. Tämän takia alle onkin koottu kaikkein tärkeimmät huomioitavat asiat matkan suunnittelussa, jotta kaikki oleelliset asiat ainakin huomioitaisiin.

hotelli

Matkan suunnittelu alkaa tietenkin ensin kohteesta. Minne haluat lähteä lomalle ja mitä lomalta haluat. Kannattaa myös käyttää aikaa lentolippujen vertailuun, jolloin voi nähdä, että minne on kaikkein halvinta lentää. Kuitenkin, jos kohde ja päivämäärät on jo päätetty etukäteen, täytyy vain etsiä parhaat lennot. Käytä tähän aikaa, jotta saat hankittua kaikkein edullisimmat lennot. Lentolippujen hinnat saattavat vaihdella huomattavastikin, joten eri lentoyhtiöiden hintoja kannattaa vertailla. Muista myös tarkistaa äkkilähdöt, nimittäin joskus sieltä saattaa löytyä täydellinen lento erittäin edullisesti. Usein lentoliput ovat kohteesta riippuen se kaikkein suurin investointi, joten siinä kannattaa säästää rahaa, jos vain mahdollista.

Lentolippujen hankinnan jälkeen alkaakin kohdesuunnittelu. Tässä tärkeintä onkin ottaa huomioon, että minne on matkustamassa. Tarvitseeko kyseinen kohde jotain erityishuomiota esimerkiksi valuutan kanssa tai kielen kanssa. Muista ottaa selville kyseisen maan valuutta ja vaihtaa raha kaikkein järkevämmin. Osassa kohteista on myös rajoitteita käteisestä, jolloin koko lomakassaa ei voi vaihtaa Suomessa etukäteen. On myös järkevää pitää osa rahoista pankkikortilla, jottei vahingon satuttua menetä koko lomakassaa. Usein myös suositellaan nettipankkikortin tilaamista, jolloin kyseisellä kortilla saa vaihdettua rahan suoraan oikeaksi automaatille mentäessä. Valuutan lisäksi osa kohteista saattaa myös vaatia erillistä viisumia, joka osassa paikoista tulee hakea etukäteen internetistä. Muista siis tarkistaa kaikki kohteen erikoisvaatimukset etukäteen.

Valuutan ja viisumin jälkeen onkin hyvä ryhtyä suunnittelemaan loman aktiviteetteja. Tähän toimiikin hyvin taikasana Google. Googleta mahdollisimman paljon tietoa kohteesta, jolloin saat hyvän yleiskäsityksen kohteen tarjoamista aktiviteeteista ja nähtävyyksistä. Sen jälkeen on helppo tehdä suunnitelma omien kiinnostusten mukaan.

Ainiin, se majoitus unohtui. Tämä onkin yksi loman oleellisimmista asioista, joista pitää huolehtia ennen matkalle lähtöä. Matkasuunnitelman tekemisen jälkeen onkin helppo katsoa sopiva majoitus oikeasta paikkaa. Tällöin saa valittua majoituksen mahdollisimman läheltä aktiviteetteja, joita loman aikana haluaa tehdä. Kiertomatkalla taas osaa varata majoituksen oikeista paikoista oikeaan aikaan, jottei matkasuunnitelmat ja majoitus mene ristiin toistensa kanssa. Totta kuitenkin on, että osassa tapauksissa majoituksen saa hankittua vasta kohteesta. Tämä kuitenkin vaatii jo hieman seikkailijaluonnetta.

Comments are closed.