Turun saaristo on yksi Suomen kauneimmista kesäkohteista

Turun saaristo herää kesällä aivan uuteen kukoistukseen ja idyllisissä saaristomaisemissa viettää mielellään useammankin kesälomapäivän. Turun saaristo levittäytyy paitsi Turun edustalle, myös useiden lähikuntien alueelle. Saaristossa on paljon mökkejä, mutta myös ympärivuotisia asukkaita löytyy. Erityisesti Kemiönsaaren, Kustavin ja Paraisten alueelta löytyy kymmeniä aktiivisia saaristokyliä, jotka jo itsessään ovat vierailun arvoisia.

Veneilijöille ja melojille saaristo tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia. Majoittuminen onnistuu vuokramökissä, majatalossa, hotellissa, leirintäalueella tai vaikka rannalle pystytetyssä teltassa. Joka puolella meri välkehtii ympärillä ja rantakalliot lämmittelevät auringossa. Saaristosta voi nauttia etukäteen suunnitelluissa kulttuuri- ja luontokohteissa tai vain vaeltaa sinne minne nenä näyttää. Molemmilla tavoilla saa aikaan unohtumattoman kesäreissun.

Turun saaristo on yksi Suomen kauneimmista kesäkohteista

Paraisilta kohti ulkosaaristoa

Turun saariston nähtävyyksiin kuuluvat mm. historialliset ja upeat kivikirkot, joista vanhimmat on rakennettu 1400-luvulla. Houtskarista ja Merimaskusta löytyvät myös 1700-luvulla rakennetut, tunnelmalliset puukirkot. Kätevä reitti saaristoon on suunnata ensin Paraisten kaupunkiin, johon kuuluvat myös kuuluisat saaristokunnat Nauvo, Korppoo, Houtskari ja Iniö. Paraista pidetäänkin epävirallisesti Turun saariston pääkaupunkina. Paraisilta on helppo siirtyä lossilla esimerkiksi kohti Nauvoa ja jatkaa sieltä syvemmälle saaristoon. Alueella kulkee hyvin losseja ja yhteysaluksia, joilla pääsee seikkailemaan yhteen tai useampaan haluamaansa saareen.

Paraisilta kohti ulkosaaristoa

Saariston rengastie on varma valinta muutaman päivän kesäreissulle

Noin 200 kilometrin mittainen Saariston rengastie on yksi Turun saariston suosituimmista matkakohteista, jonka varrelle mahtuu upeita luonto- ja kulttuurimaisemia, sekä 12 siltaa, yhdeksän lossia ja lauttaa sekä useita ihania saaristokyliä. Vaikka tekemistä ja näkemistä löytyy ihan etsimättäkin, kesäaikaan matkaa kannattaa suunnitella hieman etukäteen. Rengastie houkuttelee muitakin matkailijoita ja esimerkiksi majoituskapasiteetti on rajallinen. Etukäteen kannattaa tarkistaa myös lauttojen ja yhteysalusten aikataulut, jotta liian suuri osa päivästä ei kulu jonottamiseen.Pituutensa puolesta reitin voi toki autolla kiertää helposti päivässä, mutta leppoisampaa lomailua hakevien kannattaa varata hieman enemmän aikaa. Nähtävää ja koettavaa riittää useammaksi päiväksi. Rengastie sopii mainiosti myös pyöräilyyn tai patikointiin ja siitä on mahdollista kiertää myös lyhyempi versio.

Turusta Paraisten kautta Nauvoon

Saariston rengastien alkupiste on Turun tuomiokirkolla, josta se jatkuu kohti Kaarinaa. Tie sopii hyvin sekä pyöräilyyn että autolla kulkemiseen. Jo Turun ja Kaarinan välille mahtuu uimarantoja ja Kuusiston linnanrauniot, joiden kohdalla kannattaa pysähtyä, vaikka lisämatkaa tuleekin noin kuusi kilometriä. Paraisilla on hyvä mahdollisuus täydentää ruokavarastot ja tehdä muut viime hetken ostokset, sillä palveluita on laajasti tarjolla. Myös Paraisilta löytyy useita uimarantoja viilentymiseen ja kesäleikkeihin ja kaupungissa on myös paljon kulttuurinähtävyyksiä. Ensimmäinen lauttamatka osuu Paraisten ja Nauvon välille. Lauttarannassa sijaitsee Sattmarkin kahvitupa, jonka läheisyydessä kulkee runsaasti luontopolkuja.

Paraisilta kohti ulkosaaristoa

Nauvo toimii porttina pienemmille saarille

Nauvo on valloittava kesäkaupunki, joka toimii lomakohteena hyvin jo sellaisenaan. Jos aikaa riittää, kannattaa pysähtyä nauttimaan herkullinen lounas tai ihailemaan venesataman lukuisia purjeveneitä. Nauvosta pääsee jatkamaan joko Saariston rengastietä eteenpäin tai suuntaamaan Pienelle rengastielle. Nauvosta voi helposti vierailla mm. historiallisesti kiinnostavalla Seilin saarella, jolla on vuosisatojen mittainen synkkä historia spitaalisten ja mielisairaiden karkotuspaikkana. Nykyään saarella toimii Turun yliopiston tutkimuslaitos. Nauvon läheisyydessä sijaitsee jo useampi lauttaranta. 14 kilometrin päästä löytyy Pärnäisten lautta ja toiselta puolelta Korppoon Galtbyn lauttaranta. Majoituspaikkoja ja palveluita löytyy lauttareittien molemmista päistä.

Paraisilta kohti ulkosaaristoa

Saaristotunnelma vie huolet mennessään

Ympäri Turun saaristoa aistia saariston omalaatuisen tunnelman ja ajattomuuden, johon mielellään kesälomalla sukeltaa. Kiireetön oleskelu on parasta lomalla. Paikasta riippumatta saaristosta löytyy monipuolisesti kalastusmahdollisuuksia ja veneilijöille kattava vieraslaituriverkosto. Kajakkeja voi vuokrata isommista kylistä ja leirintäalueilta. Välipalaksi voi ostaa tuoretta savukalaa, kasviksia ja marjoja jokaisesta rannasta ja kylästä. Saariston taika täytyy kokea itse.

Comments are closed.